Hopeinen virta
Oli virta hopeinen, puu sen rannalla
luojan lintu iloinen, lauloi puun oksalla
kesäilloin kun tehtaan pilli soi
isä pojan sille uimaan toi
Kauneinta elämässä, pojan silmissä
oli tuo hopeinen virta
kuin ajatus kirkas ja viisas
ja hän tahtoi olla tuo jykevä puu
elämän virran rantaan juuttunut
Mitä olemme tehneet?
Mihin olemme menneet?
vain kuolleita puita likaisen virran rannalla
Tehdas toi pöytään leivän
vei pöydästä isännän
lihotti pankit, sulki suut
tappoi virran, tappoi puut
ja rikospaikan yllä pilvenä
leijuu yhä saastainen häpeä
Vuosien jälkeen kotiseudulleen jälleen
poika palaa saattamaan isänsä hautaan
on virta samea kuin elämänsä
puu luurankona hämärässä
KERTO
Ennen olimme jotain muita äiti maan lapsia
nyt vain kuolleita puita likaisen virran rannalla
Vain kuolleita puita likaisen virran rannalla
Hullut unelmat
Sade valuu alas taivaalta
ehkä luoja itkee yksinäisyyttään
tuuli tyyntynyt jo aamun kasvoilta
aika pysähtynyt vain kellot tikittää
Mietin unta jonka näin viime yönä
se oli outo niin kuin elämä
luulin tietäväni siitä paljonkin kai
nyt tiedän että luulin vain
Päivät seuraavat vaan toinen toisiaan
unet erottavat ne toisistaan
olen tyytyväinen joskin
myös onnellinen olisin jos vielä saisin
hullut unelmani takaisin
Olemme pieniä kristallihelmiä
ajan julmassa pelissä
meitä lyödään ja meidän täytyy pyöriä
kiiltää kauniisti eikä särkyä
KERTO
Eilen olimme vielä lapsia
huomenna jo kenties harmaahapsia
kaikki hyvin jos vain vielä saisin
hullut unelmani takaisin
Missä on rock'n roll
Olin yksinäinen arka poika
kuulin radiosta rokkia
muistan sen paremmin kuin päivän eilisen
kuinka rakastinkaan tuota räminää
en kaivannut mitään enempää
Tänään avaan television
näen superstaran videon
kaikki on niin kaunista
kuin jostain muusta maailmasta
mut mä en usko siihen hetkeäkään
mikään ei liikahda mun sisällä
Oonks mä tullu vanhaksi vai mitä helvettiä
kun en tajuu tämän päivän säveltä
missä on rock'n roll
kaikilla on kova meno päällä
missä on rock'n roll
harvoilla pätkääkään svengiä
missä on rock'n roll
Etsin svengiä tästä kaupungista
löysin jengiä kuin suoraan mainoksista
yksilöllistä porukkaa vaikeaa erottaa toisistaan
mä en tajua vaan mistä syystä
jengi painaa tänään nokka pystyssä
KERTO
Suljen tv:n, ilta ohi on
olen yksinäinen ja rauhaton
otan vanhan landolani laulan tämän lauluni - ou jee
ja mä rakastan tuota räminää
en kaipaa mitään enempää
6 x Missä on rock'n roll
Pieni luojan lintunen
Ethän vaan lennä pois pieni luojan lintunen
minä rukoilen
enää en olla vois koskaan onnellinen
sinä kultainen
Sait kukat loistamaan ikkunalaudallani
laulusi sai soimaan huoneet talossani
olen onnellinen niin kun lensit elämääni
Eikä liene myöhäistä sanoa
rakastan sinua
Minun on vaikeaa puhua tunteista
sen tunnustan
mut vielä vaikeampaa antaa tunteen puhua
nyt uskallan
KERTO x 2
Babylonin portit
Mä oon juossut Babylonin valtateitä
kolkuttanut Babylonin portteja
taivas tietää paremmin kuin kukaan
tahdoin päästä mukaan tähän yhteiskuntaan
Hampaaton ex-missi kaivaa ruokaa roskiksesta
hienostorouvan puudelilla on flunssa
piispa lukee ääneen raamattua naisten wc:ssä
mäkihyppääjä on taas ollut humalassa
Sanovat tää on paratiisi
jota suojelee suojelupoliisi
kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan
mistä johtuu siis tää mun outo fiilis
kuin kävelisi hautuumaalla unissaan
kertokaa mikä mua vaivaa
KERTO
Lihavat poliitikot riitelevät tv:ssä
kuinka kakku jaetaan tasapuolisesti ja oikein
presidentti istuu kuin buddha temppelissä
tiedemiehet hymyilevät - kaikki on okei
Sanovat maailma on valmis
kapitalismin kukka kaunis
kasvua ei voi mikään rajoittaa
mistä johtuu siis mun outo fiilis
että kaikki on vain alkanut hajota
kertokaa mikä mua vaivaa
Tämä on rehti ja vapaa maa
niin paljon kun ehtii saa täällä varastaa
kaikki tänne ja heti aina lisää vaan
nimeen kodin, uskonnon ja isänmaan
Ahneet tulevat ahneemmiksi
nöyrät nöyremmiksi
rikkaat rikkaammiksi
köyhät köyhemmiksi
mistä johtuu siis tää mun outo fiilis
ettei enää oikein usko ihmisiin
kertokaa mikä mua vaivaa
Mä sanon kerran
mä sanon kaks kertaa
kolme kertaa -neljä kertaa
KERTO
Goodbye Babylon
Goodbye Great Babylon
Kun kevät taas saa pohjoiseen
On kurkiaurat pois lentäneet
etelään halki taivaan sineen
jotain meistä mukanaan vieneet
suojaan alta talven jäisen
Kun kevät taas saa pohjoiseen
kohtaamme uudelleen
sinä päivänä sinä ja minä
olemme yhdessä jälleen
vielä kuulen sun äänesi,
kuiskauksena syysaamussa
jäätyneet kyynelesi
helminä routaisessa maassa
KERTO x 3
Che
Kukaan ei voi sanoa
hän oli mies ilman rakkautta
kukaan ei saata väittää
hän tahtoi valtaa, ajatteli itseään
Ja aivan kuin Kristuskin
tuo mies ristiinnaulittiin
viidakon puihin
luodeilla joissa verikirjaimin
luki CIA
Ehkä maailma on unohtanut
companero, mut mä muistan sut
venceremos, unelmasi ei ole kuollut
ainoastaan kadonnut
Che Guevara
Sytytit kipinän monen köyhän sydämeen
uskon parempaan elämään valoisampaan huomiseen
Ja aivan kuin Kristuskin
tuo mies ristiinnaulittiin
viidakon puihin
luodeilla joissa verikirjaimin
luki CIA
KERTO
Kultaista sydäntä on raskas kantaa
sielua liekeissä mahdotonta sammuttaa
KERTO x 3
Yhdeksästä viiteen
Pomo mä oon sun orjasi - yhdeksästä viiteen
kun koira mä raadan vuoksesi - yhdeksästä viiteen
Kiitosta en koskaan saa
pelkkää haukkumista vaan
teen niin tai näin aina väärinpäin
ja kaiken pidän sisälläin
Sillä mä lasken vaan tunteja - yhdeksästä viiteen
hitaammin ei aika voisi kulua - yhdeksästä viiteen
kun ilta saa ja ravintolaan meet Lions-kokoukseen
hiljaa takaovesta hiivin tyttäresi huoneeseen
ja me lennetään pois ison pomon valvonnasta
mitään kauniimpaa ei olla vois
kuin mitä me tehdään yössä salaa kahdestaan
yhdeksästä viiteen
Maanantai ja tiistai - yhdeksästä viiteen
keskiviikko, torstai ja perjantai - yhdeksästä viiteen
viikonloppu tulee silloin ajellaan
tyttäresi kanssa salaa firman pakettiautolla
KERTO
Pomo mä en tiedä miks sä vihaat mua
mä en oo tehny sulle mitään pahaa
et siedä et hän diggaa mua
mut mä en oo tyhmä vaikka mulla ei oo rahaa
pomo mä en enää kuntele huutoasi
yhdeksästä viiteen
hän ei odota sua kotona
yhdeksästä viiteen
ehkä rahallasi voit ostaa kaksi uutta ihmistä
joille katkeruuttasi kostaa ja omia virheitäsi
KERTO
Gringo ratsastaa jälleen
Taskuissaan Siamin taikahiekkaa
Andien kuuraa hiuksissaan
muistoissaan Himalajan valkolilja
pohjoisen revontulet unissaan
Gringo ratsastaa jälleen
seuraa omaa tähteään
ei koskaan pääse perille
kohtalonaan on vain lähteä
Särkyneitä sydämiä on jäänyt taa vaeltaessaan
kaikista niistä ehkä särkyneintä
hän kantaa omassa rinnassaan
KERTO
Hän on mies jonka läpi kuu on paistanut
hän on kadonnut aamun sateeseen
kenties osan jonkun muun olisi valinnut
jos olisi saanut mahdollisuuden
Jokaisella on kohtalonsa
elämässä jokin tehtävä
kohtalona hänellä on vaan
olla Gringo joka seuraa tähteään
KERTO
Kosminen blues
En tiedä onko vika mun päässä
vai pääni ulkopuolella
joskus tuntuu vaan että elämässä
kaikki oli ennen suurempaa
Mua ei ahdista tämän päivän turhuus
ei masenna tulevaisuus
mua ei vaivaa mikään turvattomuus
vaan villi kosminen blues
Joskus kuulaana iltana katselen soivaa tähtitaivasta
sinne hiljaisena virtana rakkaus pakenee maasta
KERTO x 2
Lapsuuden kesä
Kuin hento kukkanen juuri puhkeemassa
vapiset kesän ensi tuulessa
liput liehuvat ajat ovat muuttumassa
pian astelet ulos lapsuudestas
Kastut sateessa kuivut auringossa
linnut laulavat laulujaan
perhonen liihottaa kukasta kukkaan
älä vielä kiirehdi tyttöseni avaraan maailmaan
ehdit myöhemmin pettyä niin paljoon aikanaan
aina maailma sua odottaa
mut ohi ennen kuin huomaatkaan
on tämä viimeinen kesä lapsuuden
Olisipa jotain mitä voisin opettaa
neuvoa sua elämässäsi
toivon että virheistäni voisit oppia
ja muistat lapsuuden kesäsi
KERTO x 2
Rauhan aika
Ikkunapöydästä hän katseli mietteissään
kadun elämää särpien teetään
aloimme puhua säästä kuin kylläiset leivästä
halusimme vain päästä toisiamme lähemmäs
Iltaan viileään lähdimme kävelemään
emme olleet menossa mihinkään
oli hiljaista ja tyhjää
emme puhuneet juuri mitään
kuollut kaupunki
taivas täynnä tähtiä
Samaan aikaan alla saman taivaan
kaikki muuttui hetkessä
Euroopan sydämessä
aikakausi päättyi
uusi lehti kääntyi
muurit särkyivät
rajat järkkyivät
Kun kansakunnat tulevaisuuttaan
alkavat muuttamaan
historian varjot puhkeavat puhumaan
emme ymmärrä kai sitä koskaan
mitä todella tarkoittaa
kun jättiläinen herää unestaan
Mahtava Faarao näki oudon unen
seitsemän lihavaa lehmää seitsemän laihaa
luo Mooseksen hän tuli rukoillen selitystä
udellen vapautusta painajaisestaan
Sanoi: kansasi on vapaa
isiensä maahan palaamaan
jos kerrot vaan mitä uneni tarkoittaa
Mooses mietti hetken hiljaa
sanoi varastoi viljaa
tulee seitsemän vuotta lihavaa seitsemän laihaa
3x
Ystäväni ootko tajunnut lainkaan
olet saanut elää rauhan aikaa
3x
olet saanut elää rauhan aikaa
|